Lammin lukion lakkauttaminen olisi pitäjien asukkaita syrjivä päätös, koska se heikentäisi oleellisesti myös perusopetuksen tasoa Lammilla ja aiheuttaisi pysyviä vaurioita koko pitäjän elinvoimaan – tuomatta todellisia säästöjä.
Allekirjoita adressi Lammin lukion säilyttämisen puolesta! Allekirjoittamaan pääset tästä linkistä: Adressi Lammin lukion puolesta
Jos et halua allekirjoittaa nettiadressia, vetoomuksen voi allekirjoittaa myös käsin näissä paikoissa:
Lammilla adressi on allekirjoitettavana Lammin kirjastossa, Lammin Säästöpankissa ja Lammin Osuuspankissa niiden aukioloaikoina. Myös Parturi-Kampaamo Hanna osoitteessa Mommilantie 3 on ottanut adressin allekirjoitettavaksi. Lisäksi Lammilaiset lukion puolesta -toimikunnan edustajat keräävät nimiä keräystempauksissa K-Market Mallaksen ja Lammin S-marketin eteistiloissa helmi–huhtikuussa sekä Hakkalan koulun 9.-luokkalaisten konsertissa Lammin liikuntakeskuksen liikuntahallin aulassa, lipunmyyntikojun yhteydessä, to 13.2. ja pe 14.2.
Tuuloksessa adressin voi allekirjoittaa Kukkakimarassa kauppakeskus Tuulosessa ja Tuuloksen kirjastossa niiden aukioloaikoina.
Hämeenkoskella adressi on allekirjoitettavana Hämeenkosken kirjastossa kirjaston aukioloaikoina.
Kantakaupungissa adressin voi allekirjoittaa Opiferum Oy:n toimitiloissa osoitteessa Hämeentie 2, 13200 Hämeenlinna.
Nimiä kerätään huhtikuun loppuun asti. Muistathan allekirjoittaa vain yhden kerran; joko netissä tai paperiversioon!
Adressin koko teksti:
Me allekirjoittaneet vaadimme Lammin lukion säilyttämistä, koska lakkauttaminen romuttaisi myös perusopetuksen tason Lammilla ja aiheuttaisi pysyviä vaurioita koko pitäjän elinvoimaan tuomatta todellisia säästöjä.
Jos Lammin lukio lakkautettaisiin, se heikentäisi oleellisesti myös Lammin perusopetuksen tasoa, ja olisi sen vuoksi pitäjien asukkaita syrjivä päätös. Lammin lapset ja nuoret ansaitsevat saman, korkeatasoisen perusopetuksen kuin muutkin hämeenlinnalaiset.
Hakkalan koulun opettajien tuntimäärät putoaisivat Lammin lukion loppuessa niin alas, että Lammi menettäisi useita päteviä opettajia, ja opetuksen taso laskisi myös yläkoulussa tavalla, joka ei mitenkään ole perusteltavissa.
Tutkimukset ovat osoittaneet kiistattomasti myös sen, että lukion lakkauttaminen laskee sen sijaintipaikan sivistystasoa tulevissakin sukupolvissa. Lammin lukion lakkauttaminen olisi siis Hämeenlinnan päättäjiltä tietoinen päätös heikentää lammilaisten ja tuuloslaisten nuorten sivistystasoa – ja tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Lammin lukio jättäisi koulutiloja tyhjiksi, jolloin Hämeenlinna menettäisi noin 225 000 euron tilavuokrat, joita Koulutuskuntayhtymä Tavastia nyt Lammin lukiosta maksaa. Tilojen ylläpitokustannukset jäisivät kuitenkin edelleen kaupungin maksettaviksi, ja lisäksi tulisivat vielä muut koulukustannukset niistä lammilaisista ja tuuloslaista nuorista, jotka valitsisivat Hämeenlinnan opiskelupaikakseen. Lukion lakkauttaminen ei siis laskennallisesti toisi merkittäviä säästöjä. Viisi vuotta sitten tehtiin vastaava selvitys, ja silloin olisi ollut saavutettavissa vain 30 000 euroa. Eikä silloin edes huomioitu lakkauttamisen kerrannaisvaikutuksia.
Lammin ja Tuuloksen nuoret ovat myös määräämättömän arvokas resurssi pitäjien elinvoimalle. Lukio on vetovoimatekijä ja erinomainen lisäarvo lapsiperheiden asuin- ja työpaikan valinnassa. Nuoret myös osallistuvat alueen liikunta- ja harrastustoimintaan myös apuvalmentajien roolissa ja mahdollistavat silloin hyvät harrastusmahdollisuudet myös pienemmille lapsille ja ovat senkin takia erittäin merkittävä yhteisöllinen voimavara. Jos he joutuvat matkustamaan päivittäin lähiseudun muihin lukioihin, muodostuvat koulumatkat pitkine odotusaikoineen niin raskaiksi, että nuorten mahdollisuudet harrastuksiin vähenevät oleellisesti.
Yksi uuden opetussunnitelman tavoitteista on elämänmakuinen arki koululaisille, joilla on myös mahdollisuuksia harrastaa. Lammin lukion lakkauttaminen sotisi myös tätä tavoitetta vastaan.
Olemme toimittaneet kaikille Hämeenlinnan päättäjille; kaupunginjohdolle, valtuustolle ja kaupunginhallitukselle sekä Koulutuskuntayhtymä Tavastialle vetoomuksen ”Sadan nuoren tulevaisuus”, jossa käymme Hämeenlinnan oman strategian valossa yksityiskohtaisesti läpi lukion kaupungille tuomat edut ja sen lakkauttamisen tuhoisat vaikutukset. Aineistot ovat nähtävissä sivustolla lammilaiset.fi.
Lapsiystävällisyydestä palkittu Hämeenlinna ei voi tehdä päätöstä, joka näin rajusti heikentäisi sen lasten oikeuksia. Hiilineutraaliuteen pyrkivässä kaupungissa autoliikenteen voimakas lisääminen päivittäisillä koulukyydeillä olisi sekin hyvin ristiriitainen viesti.
Tasa-arvoisen, hyvinvoivan, resurssiviisaan ja elinvoimaisen Hämeenlinnan kannalta on oikeudenmukaisinta ja viisainta säilyttää lukio myös kaupungin itäisten osien asukkaita palvelemassa. Lammin lukio on #ihan lähellä.
Tällä adressilla me allekirjoittaneet haluamme yhtyä Lammin ja Tuuloksen lukiolaisten vanhempien sekä pitäjien asukkaiden vetoomukseen Hämeenlinnan kaupungin päättäjille: Lammin lukio tulee säilyttää!
Lammilaiset lukion puolesta -toimikunta
Pirjo Sandelius
puheenjohtaja
Vastaa