Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Miltä tuntuisi, jos Hämeenlinnan lukiot lakkautettaisiin?

Haastan Hämeenlinnan kaupungin päättäjät ja jokaisen lukijani ajatusleikkiin: Miltä tuntuisi, jos Hämeenlinnan kantakaupungin lukiot lakkautettaisiin ja lähimmät lukiot olisivatkin 40-60 kilometrin päässä?

Vaihtoehtoja olisivat Forssan, Valkeakosken, Lopen, Hausjärven ja Lammin lukiot – kaikki erinomaisia, vetovoimaisia ja omaleimaisia lukioita, mutta kauempana kuin nykyiset.

Toivon, että ajatusleikki haastaisi paatuneimmankin palveluiden keskittämisen ystävän ymmärtämään, miksi puheet lähilukion lakkauttamisesta on Lammin pitäjässä koettu tyrmistyttävinä ja jopa röyhkeinä.

Käsittääkseni nämä tunteet eivät ole pitäjässä hälventyneet, vaikka täällä tiedetäänkin, että lukioselvityksen kohteena ovat nyt kaupungin lukiotoiminnot kokonaisuudessaan.

Auringonsäteitä synkkien pilvien läpi

On kohun keskellä koettu myös ilahduttavia hetkiä.

Lammilla on erinomainen henkilöstö sekä lukiossa että yläkoulussa. Synkästä säästä huolimatta henkilökunta on tehnyt laadukasta kasvatus- ja opetustyötä antaumuksella ja ammattitaidolla.

Suurin ilon aihe on kuitenkin se, että opiskelijat kokevat lähilukion omakseen. Yläkoulun oppilaat ovat tehneet valintansa kevään yhteishaussa, ja vaikuttaa vahvasti siltä, että Lammin lukion opiskelijamäärä pysyy nykylukemissa. Toistaiseksi kohu ei siis ole vaarantanut Lammin lukion vetovoimaisuutta.

En saata olla iloitsematta myöskään siitä, miten horjumattomasti Lammin, Tuuloksen ja Hämeenkosken asukkaat ja yritykset puolustavat ja tukevat lähilukiota. Pelkästään verkkovetoomuksen on muutamassa viikossa allekirjoittanut lähes 2 200 Lammin lukion ystävää.

Ilahduttavasti myös kaupungin johto on antanut Lammin lukiolle tunnustuksen, että lähilukio on pitäjässään merkittävä elinvoima- ja vetovoimatekijä. Tähän saakka myös sivistystahtoa on kaupungissa riittänyt, jos kohta se on pitäjässä koettu ailahtelevana toistuvien selvitysten vuoksi.

Hämeenlinna – ihan lähellä?

Pitäjässä yleinen leikinlaskun aihe on se, että matka kantakaupungista pitäjään on pidempi kuin pitäjästä keskustaan. Tältä se pitäjästä katsoen valitettavasti vaikuttaa ajankohtaisessa lukiokeskustelussakin. Kuulevatko päättäjät pitäjän äänen?

Reetta Räty on vastikään kirjoittanut erinomaisen kolumnin Älkää usuttako kaupunkilaisia ja maalaisia toisiaan vastaan. Vaikeiden päätösten ja niukkuuden jakamisen keskellä kipuileville päättäjille Räty esittää toivomuksen: ”Älkää usuttako ihmisiä toisiaan vastaan.”

Hämeenlinnan kaupungissa on menossa säästötalkoot ja esillä on säästötoimenpiteitä, joiden toteutuminen voi vaarantaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden.

Lammilla ei ole nyt uhattuna vain lukiolaisten tasa-arvo ja hyvinvointi, vaan myös perusopetuksen laatu ja pitäjän elinvoima.

Vaikeiden päätösten keskellä on viisautta asettua toisen asemaan. Maantieteellinen välimatka on ja pysyy, mutta henkistä välimatkaa voimme yhdessä lyhentää. Keskeisin väline siihen on vuoropuhelun mahdollistaminen ja keskustelun vapaus.

Viisaat päätökset edellyttävät empatiaa ja vuoropuhelua

Päättäjien tulee tiedostaa, että Lammin lukion toiminta olisi periaatteessa mahdollista kattaa opiskelijamäärään perustuvalla valtionosuusrahoituksella, jos lukio saisi edelleen ns. pienten lukioiden lisän.

Korotettu valtionosuus kuitenkin menetettiin, kun kaupunki päätti siirtää lukiokoulutuksen koulutuskuntayhtymän järjestettäväksi.

Lammilaisten näkökulmasta onkin moraalisesti arveluttavaa, jos kaupungin tekemän lukioratkaisun seuraukset sälytetään liitoskuntien perheiden ja nuorten kannettaviksi.

Sen sijaan ei ole kohtuutonta edellyttää, että aiemmin tehtyihin päätöksiin sitoudutaan, jos niitä ei voida korjata oikeudenmukaisesti.

Kun Hämeenlinnan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä, tarvitaan empatiaa ja vuoropuhelua. Tarvitaan kuuntelevia korvia ja kätkevää sydäntä, rohkeutta asettua pienemmän puolelle.

Jokaisen Lammin lukion kohtalosta päättävän pitäisi pysähtyä pohtimaan: Miltä minusta tuntuisi, jos kaupungin lukiot lakkautettaisiin?

Esa Kähkönen
Hakkalan koulun ja Lammin lukion rehtori

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: