Adressi Lammin lukion puolesta on kerännyt netissä ja keräyslistoilla yhteensä jo noin 3000 allekirjoitusta. Lammin tueksi annettujen nimien lisäksi adressissa on suuri määrä kommentteja ja perusteluja sille, miksi Lammin lukio tulisi säilyttää. Kun haluat saada hymyn huulille, herkistyä, ilahtua tai sisuuntua, kannattaa käydä lukemassa upeita kommentteja.
Lammin lukio saa tukea entisiltä lammilaisilta, Lammin lukiosta valmistuneilta, Lammin lukion oppilailta, naapurikuntien asukkailta ja naapurilukioiden opiskelijoilta. Lammin taistelu on huomattu koko maassa – ja ympäri maailmaa. Kaukaisin allekirjoitus on Australiasta, tukiviestejä on tullut myös Saksasta, Isosta-Britanniasta ja Pohjoismaista, yksi viesti jopa Ahvenanmaalta:
- Yleissivistystä hämäläisille. Mariehamn
- Pääsin Lammin lukiosta ylioppilaaksi tasan 50 vuotta sitten. Lammin lukio oli silloin ja uskon nytkin erittäin hyviä tuloksia saavuttava lukio. Opinahjo on yhteisön sydän. Älkää viekö sitä pois Lammilta. Woking, Iso-Britannia
- Olen aikanaan ponnistanut maailmalle Lammin Lukiosta. Pitäjä hiljenee, jos lukio poistuu; silloin olisi vielä yksi syy olla jäämätta Lammille tai muuttamatta sinne. Musikaali on lukionuorille ainutlaatuinen kokemus. Samanlaista musikaalipumppua ei ihan heti laiteta pystyyn muualla. Tekijät, tavarat ja pitkät perinteet löytyy. Tukholma
- Lammin lukiosta on ollut hienoa ponnistaa maailmalle! Korkealuokkainen opetus, ammattitaitoiset ja mukavat opettajat, välittävä ilmapiiri, huikea misikaaliperinne, kansainvälistymisopinnot ja kätevä sijainti mahdollistavat paikkakunnan nuorten ensiluokkaisen koulutuksen. Nyt ja tulevaisuudessa! Kolding Tanska
Ammattilaisten terveisiä
Lammin lukion puolesta ovat reagoineet myös monet opetusalan ammattilaiset. Sekä Lammilta maailmalle lähteneet että muutkin asiaa laajemmin ymmärtävät:
- Kulosaaren yhteiskoulun entisenä rehtorina ja monta vuotta koulun olemassaolon puolesta taistelleena toivotan Lammin lukiolle menestystä omassa olemassaolon taistelussanne. Me voitimme, samaa toivotan teille. Helsinki
- En olisi päässyt urallani perusopetuksen virka-apulaisrehtoriksi, jos Lammin lukiota ei olisi ollut. Turku
- Olen itse käynyt Lammin lukion 2001-2004. Onneksi oli siihen mahdollisuus! Kaupungin lukioon matkustaminen olisi ollut todella ankeaa ja aikaavievää – ja minä olisin mennyt Lahteen lukioon, kuten pari luokkakaveriani teki, en Hämeenlinnaan. Eli haluatteko menettää osan lammilaisista lukiolaisista Lahteen? Lammin lukiossa sain laadukasta opetusta. Jatkoin suoraan yliopistoon ja valmistuin äidinkielen opettajaksi. Opettajana olen nähnyt monenlaisia kouluja, ja Lammin lukio on kyllä parhaasta päästä. Olen ollut aina tyytyväinen, että sain käydä suhteellisen tavallista lukiota, johon tutut kaverinikin tulivat, eikä minun tarvinnut valita kaupungin lukioista, joissa oppilasaines on valikoituneempaa – ja oppilaat usein yksin. Olen opettanut äidinkieltä mm. 800 oppilaan Helsingin Medialukiossa, ja olen tyytyväinen, että minä sain käydä yleislukiota maalla. Erityisesti Lammin lukion musikaali oli aidosti yhteisöllinen kokemus, jota en olisi saanut muualta. Jos Hämeenlinna haluaa olla oikeasti lapsi- ja ilmastoystävällinen kaupunki, se antaa Lammin lukion edelleen jatkaa hyvää toimintaansa eikä aloita sadan oppilaan kuljetusrumbaa ympäri maakuntaa. Yst.terv. Laura Suvilehto (o.s. Komonen) Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja
- Toimin Lammin lukion opinto-ohjaajan virassa vuodesta 2007 marraskuuhun 2019. Yhden lukuvuoden tässä välissä olin Riihimäen lukion opinto-ohjaajana. Lammin lukion viran ohella olen hoitanut opon töitä myös Hämeenlinnan lyseon sekä Kaurialan lukiossa. Olen siis päässyt kokemaan ja näkemään läheltä pienen ja muutaman suuren lukion arkielämää myös nuoren näkökulmasta todella läheltä. Useimmille nuorille, kesken tärkeimpien kasvun vuosien ja minäkuvan muovautumisen aikana pieni lukio antaa turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä aikuisuuteen. Lammin lukiossa erityisesti näkyy, miten merkityksellistä nuoren hyvinvoinnille on oman tiiviin ryhmän tuki opiskelulle, siinä menestymiselle sekä sosiaalisille suhteille. Parhaimmillaan yhdessä eletty lukioaika ja siellä yhdessä koetut surut ja ilot kantavat myös tulevaisuuteen niin, että lammilaisten nuorten yhteydenpito jatkuu jatko-opintoaikaan ja sen yli. Lammilla nuoret etenevät pääsääntöisesti samaa tahtia kolmessa vuodessa ylioppilaiksi. Opiskelu tapahtuu lähes kokonaan ns. luokkamuotoisesti. Tästä erityisesti hyötävät ne nuoret, joiden lukiotaival ei aina suju ”kuin strömsössä”. Tutut kaverit ja omat, tutut opettajat kannattelevat lähes poikkeuksetta kaikki yhdessä maaliin. Ilman kavereiden ja tuttujen opettajien tukea moni nuori olisi suuressa vaarassa syrjäytä ja menettää mahdollisuuden päästä elämässä eteen päin. Tämä on kansantaloudellisesti, saatikka yksilön kannalta erityisen merkittävää. Olisi suuri suru, jos lammilaiset nuoret joutuisivat hakeutumaan lukio-opintoihin kaupunkien suuriin lukioihin. Moni lukiokelpoinen nuori saattaisi valita lukion sijaan vähemmän työläät ammattiopinnot, joissa koulupäivä vähine läksyineen olisi helpompi kestää. Tässä taas haaskattaisiin potentiaalisia resursseja hukkaan. Lukio antaa vahvan pohjan korkeakouluopinnoille, joita valtakunnallisesti toivotaan suuremman osan nuorista suorittavan. Myös tulevaisuuden työelämän on todettu vaativan korkeakoulupohjaa ja alansa asiantuntijoita. He, jotka lukioon hakisivat, eivät todellakaan välttämättä laittaisi ykkösvalinnaksi Tavastian lukiota, jos Lammin lukiota ei olisi. Eläköön jatkossakin Lammin lukio, sen ihanat opiskelijat, mukavat opettajat ja upeat juhlat ja traditiot – ja turvallinen arki!
Hämeenlinassa 02.02.2020
Sirkku Sarin
Lammin lukion entinen opinto-ohjaaja
Vertaistukea naapureilta
Lammin lukion olemassaolon taistelu on pantu merkille myös naapurikunnissa ja -pitäjissä:
- Opiskelen Parolan lukiossa ja kävimme viime keväänä saman taistelun, mutta valitettavasti asia on nostettu taas esille kunnan päättäjien toimesta. En haluaisi kenenkään kokevan samaa, mitä me olemme kokeneet. Toivon, että teidän päättäjänne olisivat viisaampia kuin Hattulan ja jättäisivät lukiokoulutuksen Lammille. Hattula
- Olen Parolan lukion toisen vuosikurssin opiskelija. Viime vuonna meitä Parolan lukiolaisia uhkasi lukion lakkauttaminen kuten se uhkaa Lammin lukioita nyt. Ja kuten me teimme, myös Lammin lukiolaiset taistelevat vastaan. Tässä on nyt kyse nuorista ja heidän tulevaisuudesta. Älkää pilatko heidän mahdollisuuksia. Hattula
- PLIIS HEI NYT, Hattula
- Lammin lapsille ja nuorille on taattava laadukas perus- ja toisen asteen opetus. Peruskouluja ja lukiota ei voida lakkauttaa. Heillä on pitkät matkat, joten ajankäytön sekä elämänhallinnan vuoksi lammilaiset eivät saa olla eriarvoisessa asemassa muihin hämeenlinnalaisiin verrattuna. Janakkala
- Pitkällä aikavälillä ja Lammin lukio tulee asukkaille edullisemmaksi, puhumattakaan yksilöllisyydestä ja turvallisuudesta. Tuuloslaiset, Hauholaiset ja Hämeenkoskelaiset opiskelijat voisi aivan hyvin käydä Lammin lukiota. Iittala
Lukiossa on vetovoimaa
Lammin lukio houkuttelee opiskelijoita myös Hämeenlinnan ulkopuolelta. Hämeenkoskelta tulee peräti 16 % lukion oppilaista, ja sieltä adressiin onkin saatu paljon tukea. Hämeenkosken kirjastossa voi myös käydä henkilökohtaisesti kirjoittamassa adressin paperiversion. Tuuloksessa adressi on allekirjoitettavana Kukkakimarassa kauppakeskus Tuulosessa.
- Laatu korvaa määrän!. Miksi hyvää lopettaa ja ristiriidassa nykypäivän ihanteiden kanssa. Maaseutu tyhjenee vaikka sitä ihannoidaan ja haaveillaan. Lammi voisi olla edelläkävijä hyvän ja elinvoimaisen, yhteisöllisen ja henkistä hyvinvointia, luonnosta terveyttä edistävän maaseudun puolesta taistelija. Miksi hyvää, toimivaa pilata? Hämeenkoski
- Koskettaa myös hämeenkoskelaisia, joilla on lyhin matka nimenomaan Lammin lukioon jonka oppilaista n.15% tulee juuri Hämeenkoskelta. Lisäksi Lammin lukio on upean yhteisöllinen, pieni yksikkö jossa oppilaat huomioidaan yksilöinä.
- Lammin Lukio on tärkeä lähilukio myös meille Hämeenkoskelaisille.
- Moni Hämeenkoskelainenkin tarvitsee Lammin lukiota lähimpänä lukiona, Lammille 12 km kontra 30 km Lahteen.
- Lopettamalla lukion Lammilla se olisi samalla kuolinisku pitäjälle, koska lapsiperheet osittain katoaisivat. Tiedän tällä hetkellä 1 lapsiperheen Hollolasta, jonka muutto Lammille on riippuvainen lukiosta. Hämeenlinna
- Meiltä olisi nuori siirtymässä Lammille lukioon Riihimäeltä jos lukio saa jatkaa. Ikävä juttu, jos ei. Riihimäki
- Lammin lukion lakkauttaminen heikentäisi perusopetuksen tasoa ja paikkakunnan nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lakkauttamisella on suuret kerrannaisvaikutukset alueen elinvoimaisuuteen, eikä se toisi juurikaan säästöjä. Lukion säilyminen on vetovoimatekijä asuin- ja työpaikan valinnassa.
Kokoaan suurempi
Pieni on kaunista. Lammin lukion erityispiirteissä on ainutlaatuisuutta, jopa ylivertaisuutta. Hyvästä kannattaisi pitää kiinni ja nostaa Lammilla Hämeenlinnan mainetta:
- Lammin lukio on kokoaan suurempimerkityksellinen toimija itäisessä Hämeenlinnassa. Sen avulla on kuntaliitoksen jälkeen pystytty säilyttämään alueellista vetovoimaa. Jos lukio lähtee, niin lähes kaikki itsenäiseen kuntaan kuuluneet instituutiot ovat menneet. Se ei tiedä hyvää alueen vetovoimalle. Lahti
- Kansainvälisyyttä ja yrittäjähenkisyyttä henkivä korkeatasoinen Lammin lukio on kunniaksi koko Hämeenlinnalle. Lammi
- Pienikin voi olla suurta,lukiota ei saa lopettaa. Tuulos
- Lammin Lukio on tärkeä lähilukio! Lammi
- Pieni lukio on voimavara. Eikö Nummen koulu ole osoittanut että suuri ei aina ole hyvä asia. Mikä vimma päättäjillä viedä kaikki palvelut pitäjistä. Hml
- Lammin lukiosta on kirjoittanut monia menestyjiä, ja se on antanut erittäin hyvät eväät myös meille taviksille! Erityisesti omaa elämää ohjanneiden taito- ja taideaineiden opetus on valtakunnan huipputasoa ja opiskelijoilla hyvät suhteet opettajiin ja muuhun henkilökuntaan. Koulu on ihmisen kokoinen ja mahdollistanut järkevän pituiset koulumatkat myös sivukyliltä ja pitäjistä. Iittala
- Lammin lukio on ollut erinomainen ponnahduslauta jatko-opintoihin ja elämään. Pieni lukio mahdollistaa osallistamisen ja osallistumisen tekemisiin suuremmalle osalle kuin suuri koulu tekisi, ja käsittääkseni myös kirjoitusten tulokset ovat olleet varsin hyviä – erityisesti sisäänottokeskiarvoon verrattuna. Tylsää, jos kaupunki vie tämän ”kylän oman koulun”, ja pitkien matkojen vuoksi harvempi Lammilainen valitsee lukion, joka aiemmin on ollut ”helppo” vaihtoehto yläkoulun jälkeen. Helsinki
- Pitäkää myös pienemmät yksiköt toiminnassa! Jättiyksiköt aiheuttaa ongelmia kun lapset yhtä massaa! Helsinki
- Suomen pitää säilyttää pienet kyläkoulut ja keskisuuret taajamakoulut. Isot sulatusuunit lisäävät ongelmia yksilötasolla ja näin ollen myös kustannukset moninkertaistuvat, kun esim. hlökohtaisia avustajia tarvitaan enemmän. Pori
- Pienet inhimilliset koulut, päiväkodit jokaisessa pitäjässä luovat veto- ja pitovoiman, lisäävät elinvoimaa, parantavat alueen imagoa ja on se meidän seudun ja alueen identiteettitekijä jolla erottaudutaan muista. Hämeenlinna
- On väärää säästämistä, että paikallisia, turvallisia kouluja yhdistetään suurempiin. Tällöin myös koulumatkat pidentyvät, tuntuvasti. Opetus pienemmissä yksiköissä antaa tilaa myös yksilölliselle ohjaamiselle. Sukulaislapseni käy Lammin lukiota. Kirkkonummi
- Suomen pitää säilyttää pienet kyläkoulut ja keskisuuret taajamakoulut. Isot sulatusuunit lisäävät ongelmia yksilötasolla ja näin ollen myös kustannukset moninkertaistuvat, kun esim. hlökohtaisia avustajia tarvitaan enemmän.
Lammin lukio on minun, lasteni ja lastenlasteni koulu
Lammin lukiossa on sellaisia erityispiirteitä, joiden merkityksen näkee ehkä parhaiten vasta sitten, kun oma elämänpolku on selkiytynyt. Lammilta lähteneet ovat saaneet matkalleen hyvät eväät ja toivovat, että tulevilla sukupolvilla säilyvät samat mahdollisuudet. Kun monta sukupolvea on käynyt saman koulun, juuret ovat hyvin syvällä.
- Mm 5 lapsenlapseni puolesta, vanhin menee lukioon ensi syksynä – osa paluumuuttajia! Ja ehdottomasti Lammin nykyisyyden ja tulevaisuuden kannalta lukio aivan välttämätön. Viime vaalien alla tuntui pääteemana useilla puolueilla olevan koulutus, sen tärkeys nyt ja tulevaisuudessa, ilmaiset oppikirjat lukiossa – joten siihenkin nähden olisi aivan käsittämätöntä, jos Lammilta lakkautettaisiin lukio. Lammi
- Lammin lukiosta oli hyvä jatkaa eteenpäin opin tiellä ja siitä työelämään! Heinola
- Vanha opinahjoni, ette kajoa!! Kotka
- Pakko saada lukio säilymään Lammilla. Aikoinaan, kun minulla oli mahdollista hankkiutua lukioon, se oli ns. yhden karvan varassa: lukio oli pari vuotta aiemmin saatu Lammille, sinne pyrin ja pääsin. Ei olisi ollut mitään mahdollisuutta kulkeutua Hämeenlinnaan, Lahteen… Sama varmaan monella vielä nykyselläänkin, tai ainakin olisi erittäin paljon hankalampaa, aikaa vievää, yms.Helsinki
- Lammin lukiosta vuonna 1984 valmistuneena ymmärrän lukion tärkeän merkityksen lammilaisille. Lukion käyminen ei saa jatkossa olla vain kaupunkilaisten oikeus. Kerava
- Vuoden 1992 ylioppilas Lammin lukiosta; lukio ehdottomasti säilytettävä Lammilla! Hyvä , turvallinen opinahjo, eikä koulumatka ole liian raskas kauempana asuville. Yläaste ajoista lähtien nähnyt monet musikaalit ja net olivat aina kevään kohokohta, että millainenhan esitys taas on tulossa! Päättäjät antakaa mahdollisuus pienen paikkakunnan lapsille jatkaa opiskelua tutussa koulussa, kiitos! Pello
- Kirjoitin ylioppilaaksi 1983 Lammin lukiosta. Tuolloin lukio oli Suomen parhaimmistoa ja opetuksen taso huippua. Lukio-opetus tulee taata lammin nuorille omassa koulussa! Simo
- Olen itsekin päässyt ylioppilaaksi Lammin lukiosta. Haluan tämän mahdollisuuden jatkuvan tulevaisuudessakin.
- Oma lukioni. Hyvä pikkukunnan peruslukio. Sieltä oli hyvä jatkaa eteenpäin.
- Elinvoimainen lukio, elintärkeä Lammilla asuville perheille. Moni paikallinen nuori valitsee yleissivistävän lukiokoulutuksen sijainnin perusteella. Monelle perheelle myös taloudellinen kysymys. Toimivat nykyaikaiset tilat ja ammattitaitoiset opettajat.
- Kolmen ylioppilaan äiti haluaa tukea Lammin lukion säilymistä paikkakunnalla. Mahtaisivatko kaikki kolme olla yo-tutkinnon suorittaneita jos lukio olisi ollut esim. Hämeenlinnassa. Ainakin ajokortti olisi pitänyt saada paljon nuorempana.
- Lammin tulevankin elinvoiman ja sivistyksen turvaamiseksi lukio on tärkeä. On jo vuosikymmeniä ollut. Itsekin aikoinaan saanut sieltä loistavat eväät elämälle. Oulu
- Lammin lukio oli loistava paikka kasvaa ja opiskella. Se tarjosi ympäristön, jossa ei luotu liikaa painetta, mutta silti kannustettiin hyviin tuloksiin. Opettajat olivat tuttuja, joten heiltä oli helppo kysyä apua. Harrastin lukio aikana paljon ja lukio myös tuki kehittymistäni sillä saralla. Musikaali opetti paljon musiikista, mutta se myös kasvatti koko porukkaa todella paljon. Se oli projekti, jossa opimme organisoimaan, keskustelemaan, neuvottelemaan, tuomaan omat mielipiteemme esille, ottamaan vastuuta ja toimimaan luovasti. Asuin 6km Lammin keskustassa, joka talvi aikaan jo tuotti ongelmia. Jos olisin joutunut matkustamaan 50km lukioon, se olisi vienyt aikaani itseopiskelulta ja harrastamiselta. Toivoisin, että jatkossa myös muilla lammilaisilla nuorilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä turvallisessa ympäristössä ja ponnistaa kohti korkeakouluja ja työelämää. Lukion lakkauttaminen rampauttaisi myös Lammia olennaisesti. Se veisi työpaikkoja ja hyvän koulutuksen paikkakunnalta pois. Lammi on vieläkin elinvoimainen kylä, joka tarvitsee nuoria myös tulevaisuudessa. Vielä ei ole aika supistaa eläväisen paikkakunnan palveluita.
Yhdenvertaisuus kuuuluu myös lammilaisille
- Yksi isoista huolenaiheista Lammilla on yhdenvertaisuuden säilyminen elämisen mahdollisuuksissa Hämeenlinnassa. Tämä näkyy myös adressin kommenteissa:
- Lammille on aivan sama matka Hämeenlinnan kantakaupungista kun Lammilta kantakaupunkiin. Ei ole perusteita lopettaa lammin lukiota.
- Syrjäytymisen estona koulutus yksi parhaista keinoista. Miksi siis lähikoulun mahdollisuus poistettaisi lammilaisilta. Lisäksi se aiheuttaisi jonkin muun koulun oppilaiden määrä lisäystä ja näin heikentäisi opetuksen tasoa. Myös pitkät koulumatkat ovat rasite koululaisille ja lisäävät myös liikennettä.
- Peruspalvelut on säilytettävä edelleenkin Lammilla. Nuorille tulee luvattoman pitkät koulumatkat, joka taas kuormittaa itse opiskelua. Lukio on myös yhteisöllinen paikka ja lisää nostetta lapsiperheiden jäämiseksi Lammille eikä isompiin kaupunkeihin. Helsinki
- Jos Lammin lukio lakkautetaan ja vaihtoehtona on lukio Hämeenlinnassa, ohjaan lastani enemmän kuin mielellään siirtymään Lahteen lukioon!
- Hämeenlinnalaisten tasapuolisen kohtelun sekä Lammin ja lähiseudun asuttuna pitämisen kannalta lukio tulee säilyttää. Vantaa
- Koulutuksen tasa-arvon tulee säilyä ja ajatukset koulujen lopettamisesta pitää haudata, koska todellisia säästöjä ei lasten ja nuorten koulutuksesta irtoa!Hml
- Myös valtakunnallinen suunnitelman toteutuminen oppivelvollisuuden pidentäminen 18 ikävuoteen asti toisi kaupungille lisäkustannuksia kaikkien pitäjän lasten kuljettamisesta kantakaupunkiin peruskoulun jälkeen. Myös siksi lukio on säilytettävä, tämä lakimuutos voi astua voimaan jo parin vuoden sisällä!
- Jokaiselle nuorelle tulisi taata toisen asteen koulutus. Hämeenlinnan kaupungin päättäjien ei pidä vaikeuttaa alueen nuorten toisen asteen kouluttautumista lakkauttamalla tasokasta lähilukiota. Omista lapsista kolmas opiskelee ko. lukiossa, ja olen ollut siihen täysin tyytyväinen.
- Nuorten tasavertaiset opiskelumahdollisuudet eivät saa kariutua aikuisten päättäjien näköalattomuuteen. Hämeenlinna
- Lammin lukion tulee jäädä ja kehittyä Lammin taajamassa sijaiten. Aivan samoilla perusteluilla kuin Lyseo sai jäädä kaupunkikeskustaan. Lukio elävöittää keskustan ja tarjoaa lähityöpaikkoja. Kuntalaisten yhdenvertainen kohtelu.
- Lammin lukion lakkauttaminen heikentäisi perusopetuksen tasoa ja paikkakunnan nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lakkauttamisella on suuret kerrannaisvaikutukset alueen elinvoimaisuuteen, eikä se toisi juurikaan säästöjä. Lukion säilyminen on vetovoimatekijä asuin- ja työpaikan valinnassa.
- Kuntaliitossopimuksessa sovittiin, että kunnan asemaa ei saa heikentää. Lukion lakkauttaminen on nimenomaan kuntalaisten aseman heikentämistä. Lopettakaa se Hämeenlinnan lukio ja kuskatkaa oppilaat Lammille.
- Lammi liityi Hämeenlinnaan luottaen siihen, että palvelut säilyvät Lammilla ja saattaisivat jopa parantua. Miksi siis alasajetaan lammilaisille tärkeitä asioita, kuten lukio?
- Lammilaisten lasten/nuorten tasapuolinen kohtelu koulutuksessa verrattuna kantakaupungin nuoriin.
- Voisi se iso Hämeenlinna pitää pienien, Lammi, kaupunginosiensa puolta ja auttaa koulun käynnissä, eikä riistää sitä pois.
Nuorten oma ääni
Adressit.com-palvelun alaikäraja on 16 vuotta. Se onkin saanut Lammin lukiosta opiskelupaikkanaan haaveilevat yläkoululaiset kyselemään, voisivatko hekin allekirjoittaa jonkin adressin. Se toki onnistuu käymällä allekirjoittamassa adressin paperiversion, mutta yhtään ei Lammin asiaa haittaa, jos lammilaiset nuoretkin kertovat päättäjille omia ajatuksiaan Lammin merkityksestä nuorille.
- Itse nuorena ihmisenä en haluaisi että koulumatka pitenee huomattavasti. Lukiossa on muutenkin tekemistä ihan hirveän paljon ja aikaa voisi käyttää parempaankin kuin koulumatkoihin. Hieno remontoitu koulu, itse haluaisin ainakin edelleen käydä lukioni oman kyläni koulussa.
- Osa kavereistani käy kyseistä lukiota ja haluaisin, että ne voisivat käydä siellä, koska se on lähellä eikä kuljetuksiin menisi rahaa.
- Olen valmistunut Lammin lukiosta keväällä 2014. Lukion opettajat tukevat aidosti opiskelijoita kohti ylioppilaskirjoituksia. Pienemmät opiskeluryhmät ovat eduksi sekä opiskelijoille että opettajille joka edesauttaa valtavasti, että kirjoitustulokset ovat hyviä ja opiskelijat menestyvät jatko-opinnoissa. Toivon, että te päättäjät ajattelette myös nuoria ja heidän tulevaisuutta. Opiskeluista tulisi liian raskaita, jos opiskelijat joutuisivat matkaamaan esimerkiksi Hämeenlinnaan asti lukioon. Tämä tarkoittaisi koulupäivän pidentymistä. Porvoo
- Lammin lukio on ehdottomasti säilytettävä. Opetus on paljon yksilöllisempää kuin kaupungin suurissa lukioissa. Lammin lukiosta löytyy myös monia erityisyyksiä kuten kansainvälisyys, musikaali ja sennuprojekti.
Välimatkat
Lammin ja Hämeenlinnan välinen päivittäinen koulumatka voisi pahimmillaan kasvaa sadan kilometrin mittaiseksi. Siihen vetoaa moni adressin allekirjoittaja. Välimatka on liian pitkä sekä koululaisen että luonnon kannalta.
- Aikoinaan kyseisen Lukion käyneenä arvostin läheistä sijaintia. Nykyään kun ympäristöarvot ovat ajankohtaista niin turha matkustaminen säästää myös luontoa vaikkakin julkinen liikenne kyseessä.
- On melko kummallista politiikkaa tyhjentää kaupungin reuna-alueet… Täälläkin asuu ihmisiä!
- Elinvoimainen lukio, elintärkeä Lammilla asuville perheille. Moni paikallinen nuori valitsee yleissivistävän lukiokoulutuksen sijainnin perusteella. Monelle perheelle myös taloudellinen kysymys. Toimivat nykyaikaiset tilat ja ammattitaitoiset opettajat.
- Katson, että on todella tärkeä asia nuorelle, että hän voi opiskella lukiossa omalla paikkakunnalla. Asia vaikuttaa todella paljon nuorten hyvinvointiini. Päättäjillä on velvollisuus tukea Nuorten hyvinvointia säilyttämällä lukio Lammilla. Omien opiskelutovereideni kautta tiedän, miten hankala Lammilla asuvan on opiskella ja käydä koulua Hämeenlinnassa. Kulkuyhteydet Hämeenlinnaan on todella surkeat. Välillä koulupäivä voi olla esim.1-3 tuntia, voiko vaatia, että kukaan kulkee sen takia edestakaisin Lammilta Hämeenlinnaan? Ei voi. Turenki
- Lukioita tulee olla kaupungin eri puolilla. Pitkät matkat eivät saa vaikeuttaa opiskelua. Matkat ovat yhtä pitkät kumpaankin suuntaan. Lammin lukio kerää oppilaita Hlinnan ulkopuoleltakin.
- Ehdottomasti säilytettävä. Jo pelkästään matkustaminen Hämeenlinnaan on turha rasite lukiolaiselle, kun oma lukio olisi lähellä. Olen käynyt aikoinaan keskikoulun tuolla ja hyviä, lämpimiä muistoja. Nyt järkeä päätöksentekoon.
Menee tunteisiin
Lammin lukion ja sen myötä koko pitäjän tulevaisuus huolestuttaa ihmisiä, hätä on viesteistä selvästi luettavissa:
- Lammilta on viety jo niin paljon!!!! Älkää viekö lukiota, se on kuolinisku koko kylälle!!!
- Järki käteen, Lammi kuolee ilman lukiota, ajatelkaa lapsia. Hämeenlinna
- Jos Lammin lukio poistetaan, ei Lammille jää mitään.Lammi
- Meiltä vietiin kunta ainakin vastoin MINUN tahtoani, ja nyt olette viemässä vanhan ja perinteikkään, ja aah` niin tarpeellisen opinahjon, jossa lapseni ovat oppinsa saaneet! HÄVETKÄÄ, jos osaatte.
- Huonoja ovat päättäjät, jos eivät kykene kouluverkkoa ylläpitämään. Kyettiin sata vuotta sittenkin.
- Palataanko Lammilla 70v.taaksepäin??? Hämeenlinnahan lupasi huolehtia kaikkia tasapuolisesti??
- Toivon päättäjille viisautta tehdä asiassa oikea ratkaisu ja säilyttää lukio-opetus Lammilla. Lakkauttamisen vaikutukset olisivat kestämättömät ja peruuttamattomat. Lakkauttamisesta koituva säästö ei ole myöskään mitenkään järkevästi perusteltavissa. Työrauha Lammin lukiolle! Hml
- Älkää tyrikö…
- Miettikääpä vielä kerta.
Ratkaisuehdotuksia
Moni adressin allekirjoittaja on kuitenkin pohtinut tilannetta hyvinkin syvällisesti ja etsinyt ratkaisuja vaikeaan dilemmaan. Päättäjille lähetetään rakentavaakin kritiikkiä:
- Lammilla on hyvin toimiva lukio. Tuuloksen ja Lammin nuoria, Hämeenlinnassa aloittaneita, lukiolaisia on siirtynyt aikaisemminkin Lammille lukioon huomattuaan välimatkan pidentävän päivää merkittävästi. Kannattaisiko kokeilla myös kaupunkilaisten liikkuvuutta Lammin suuntaan, näin tulisi näkemystä myös ympäristökunnista? Nuorten määrän vähenemisen vaikutusten avuksi digitalisaatio. Tuulos
- Ehdottomasti lukio pitää säilyttää Lammilla. Lukio on kaiken keskus ja takaa tasapuolisemman pääsyn lukioon. Pitkät matkat lukioon laittavat nuoren valitsemaan toisenlaisen polun tulevaisuutta varten. Espoo
- Lammin lukiolla on loistavat mahdollisuudet erikoistua luonnontieteisiin – Evon perinteikäs metsäopisto, Helsingin yliopiston biologinen asema huippututkimuksineen.
- Lammia kannattaisi nyt markkinoida citymaalaisen unelmana. Maaseutuasumista palveluineen (nyt kun vielä palveluja on) kohtuullisen etäisyyden päässä isoista kaupungeista. Hml saisi nostaa tämän kaupunginosan esille mainonnassaan.
- Lammin lukion lakkauttaminen olisi alueelle hirveä asia, jonka kuvailemiseen eivät sanat tahdo riittää. Perustelu kuulostaa sanahelinältä. Voisi yrittää vaikka taiteen keinoja tämän pähkähullun lakkautusesityksen kumoamiseksi.
- Koulujen Sulkemisten ja lakkauttamisen sijaan pitää tulee kehittää virtuaaliopetusta. Nykyajan tekniikka antaa siihen loistavat mahdollisuudet.
- Asun noin puolet vuodesta Hämeenlinnassa. Seuraan mediasta tiiviisti kaupungin kunnallispolitiikkaa ja tunnen Lammin kouluja lukio mukaan lukien myös lastenlasteni kautta. Lammin lukion lakkauttaminen ja sen mukana myös alueen lasten ja nuorten perusopetuksen tason pudottaminen olisi käsittämätön arvovalinta. Se olisi tyly viesti kaikille hämeenlinnalaisille nuorille ja nuorille perheille ja sitä kautta kaupungin, ja erityisesti sen suurimman pitäjän elinvoimaa pahanpäiväisesti nakertava päätös.
Lyhyestä virsi kaunis
Lammin lukio koskettaa ja viestejä tulee koko ajan lisää. Hyvin pitkälle pääsee, kun nyökkäilee nuoren Alexin kirjoittaman perusteen omalle allekirjoitukselleen:
- Lammin lukion on pysyttävä Lammilla monen hyvän asian takia.
Vastaa